Neljäs ajopäivä oli jo tarkoitus nautiskella enemmän maisemista ja ajamisesta mutkateillä. Valitsin reitiksi vuoristoisen pikkutien Kosicesta länteen. Maisemat näyttivät lupaavilta, kun vihdoin päästiin kaupungin ulkopuolelle.
Hei, täähän on kivaa!
Ensimmäisen vuorinousun ajelu oli erittäin hyväpintaista mutkatietä. Matkalla näkyi kaikenlaista hökkeliasutusta ja siistimpää saksalaisten asuttamaa pientaloaluetta. Vuoren laelle päästyääme ja alaspäin ajellessa tienpinta muuttui täysin. Asfaltti oli todella pahoin repeillyttä ja ajaminen oli todella haastavaa. Vauhtia ei voinut pitää kuin 20-30 km/h. Kaiken lisäksi hidas ajaminen ja alamäki tekivät painopisteen seurauksena hommasta todella rankkaa käsille. Ihan kuin olisi jarruttanut kovaa koko ajan.
Maastokelpoinen vehje, tuolla kiipeää vaikka mihin (savutti myös ihan pikkasen)
Pysähdyttiin tauolle, takapuoli ja kädet huusi hoosiannaa
Yritin ottaa asfaltista kuvan, mutta eihän se tuossa näytä pahalta
Alas päästyämme voitiin taas huokaista helpotuksesta, kun päällyste oli taas tiessä kiinni ja ajelu oli tasaista. Jossain puolenvälin tienoilla pysähdyttiin tauolle syömään. Kaupungin nimi oli niin käsittämätön, ettei sitä voi muistaa.
Kirkko keskelle kylää
Matka jatkui kohti Lucenecia, josta otimme majoituksen taas Bookingin kautta edulliseen hotelliin. Tällä kertaa hotelli olikin hieman perinteisempi neuvostoajan laatikkomalli, josta ei elämänjälkiä puuttunut. Pienen virkistäytymisen jälkeen lähdettiin taas kylille etsimään ruokapaikkaa.
Lucenec olikin aivan tavallinen pikkukaupunki, jossa ei hirveämmin nähtävää keskustassa ollut. Vanhoja Tsekkoslovakian aikaisia rakennuksia hämmästeltiin, oli varsin erikoisia arkkitehtuurin kukkaisa täällä.
Nämä tornit kuuluivat jolekin hotelli/kurssikeskukselle. Varsin ihmeellisiä pytinkejä!
Ah, loma!
Hotelli iltapäivän auringossa. Täällä haisi sosialismi vahvasti :)
Puolan erittäin vilakan ilman jälkeen silmissä häämötti Keski-Euroopan lämpimämpi ilmamassa. Melko varmaa oli, että mitä etelämmäksi mennään, sitä lämpimämpää alkaa olla. Tämä oli varsinkin takapenkkiläiselle erityisen tärkeää, luonnollisesti. Eipä se ajaminen kymmenen asteen lämmöissä kuskillekaan mitään herkkua ole, mutta siin on edes jotain tekemistä, pelkän eteen tuijottelun sijaan.
Kärsivällisyyttä alettiin jo hieman koetella, kun kaksi päivää oli vain ajettu aamusta iltaan, nyt oli luvassa hieman parempaa. Ajelimme Slovakian rajan yli punajuurikeiton ja kaalikeiton voimin ja pääsimme illaksi Kosicen kaupunkiin.
Rajalla oli kahvila, kahvilassa keittoa, ulkonäkö usein pettää, niin tälläkin kertaa. Oli hyvää, ja halpaa!
Huonemajoitus napattiin keskustasta siististä hotellista. Hotellille saapuessamme oli hieman epäselvää mihin sitä oikein on jouduttu, kun ruokasalissa oli muistotilaisuus menossa eikä respaan päässyt tämän takia. Aikamme sinä pyörittiin ja lopulta henkilökunta tuli avustamaan sisäänkirjautumisessa. Pyörä saatiin talliin yöksi. Suihkun kautta kaupungile, jossa jo tarkeni kulkea kivasti shortseissa ja mekossa.
Penzion Beryl, very bueno!
Kosicen vanhankaupungin keskusta oli oikein viihdyttävä. Ei liian iso jalan käveltäväksi päästä päähän, ravintoloita ja kahviloita oli useampaan makuun ja kaikkialla erittäin siistiä. Tästä on itäblokin ajat aika kaukana!
Isolla kirkolla
Ja tietenkin otettiin olutta. Tuo Pilsneri on kyllä top 3 suosikkini.
Olut ja kahvijuoma auringonpaisteessa nautittuna kruunasi rankan päivän satulassa. Tutustuimme rauhassa kaupunkiin ja nautittiin lämmöstä. Olipa kiva päivä!
Liettuan Kaunasissa vietetyn hotelliyön (Hotelli Ibis, suosittelen) jälkeen starttasimme tukeva aamiainen vatsassa kohti Puolaa. Tarkoitus oli niellä kilometrejä Puolan ja Slovakian rajalle asti, tai ainakin mahdollisimman lähelle sitä.
Aamun liikenne oli rauhallista. Tarkoituksella oli valittu ajopäiväksi Puolan halkaisu sunnuntaille, jotta rekkaliikenne ei häiritse ajamista. Puolan ajokulttuurin "erilaisuus" oli hyvin tiedossa ja ennalta jopa hieman pelko persauksissa rajan yli köröteltiin, mutta ihmeempää toilailua ei ainakaan heti ollut havaittavissa. Liikenne oli rauhallista ja hyvin ennakoitavaa.
Matka eteni varsin hyvää vauhtia, mutta aamun koleus ei tuntunut päivän mittaan häviävän ollenkaan. Ihmettelimme kylmää ilmaa, etelään päinhän tässä oltiin menossa. Jossain vaiheessa alkoi nälkä kaivertaa vatsaa ja poikkesimme kohdalle sattuneeseen kaupunkiin eväälle. Löysimme avoinna olevan kebab-ravintolan New Delhi nimeltään. Sisällä ravintolassa oli vain muutama baarituoli ja tiski ruokailua varten, mutta sielläoli lämmintä. Puolankielisestä menusta yritimme jotain syötävää etsiä, mutta tilaaminen oli helpompaa suoraan pitäjän kanssa keskustellen. Otettiin kebab-rullat. Ruoka oli erittäin maittavaa ja vatsat täynnä jatkoimme matkaa.
Kylmyys ei meinannut hellittää millään. Takapenkkiläinen alkoi osoittaa jo selkeitä harmistumisen merkkejä tämän odottamattoman säätilan johdosta. Lopulta puimme sadepuvut päälle kylmyyden torjumiseksi. Alkoihan se hieman tihuuttamaankin samalla, mutta sateeksi ei onneksi yltynyt.
Majapaikkaa etsittiin Lublinin eteläpuolelta ja sellainen löytyi Pulankowice-kylästä suoraan valtatien 19 varrelta. Zajad Marta osoittautui kelpo majataloksi. Illallinen oli maittava ja huone varsin passeli.
Se on joku pötkylä, hyvää se oli!
Lihaa luumuilla. Varsin maukasta, joskin suomalaiseen makuun olisi saanut olla jotain kastiketta lihan kaveriksi enemmän.
Se pakollinen olut pitkän ajon päälle. Okocim ei pettänyt, maukasta 😋
Päivän kilometrit Kaunas - Pulankowice välille 550 km. Tie nro 19 oli loistavassa kunnossa.
Puolan tiestön kunto ainakin ajamallamme reitillä itäistä reunaa ja valtatietä 19 pitkin osoittautui erinomaiseksi. Asfaltissa ei ollut paikkoja eikä reikiä, eikä uriakaan juuri nimeksi. Ajokulttuuri on erilaista, mutta silti melko turvallista. Tokihan Puolan ajotyyliin kuuluu tarkkaavaisuus ja odottamattoman odottaminen, koska ohituksia tehdään todella huimilla ylinopeuksilla, mutta kokemuksen mukaan ohitukset tehdään kuitenkin pääasiassa turvallisissa kohdissa. Tähän havaintoon varmasti vaikuttaa ajopäivä, joka oli tosiaan se sunnuntai. Sunnuntaisin Puolassa ei pahemmin rekkoja ole liikenteessä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Joten tämä rauhoittaa liikennettä ja kuskien hermoja varmasti paljon. Ja me luonnollisesti emme edes harkinneet pimeällä ajamista, se voi olla aivan oma juttunsa sitten se.
Kaksi päivää oli nyt ajettu, ajettu ja ajettu ja seuraavksi päiväksi oli kohteena Slovakia. Niinkuin varmasti monella muullakin motoristilla, vielä alkumatkasta ei oikein osaa nauttia matkanteosta rennosti, vaan meno on melko puuduttavaa painamista kohti parempia ajoseutuja. Slovakia oli reissumme ensimmäinen maa, josta oli lupa odottaa kauniita maisemia ja hieman mutkaisempia teitä. Painuimme pehkuihin väsyneinä, mutta optimistisena odottaen parempia ajokelejä ja maisemia.
Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Ja olihan se. Tavarat oli pakattu varmaan neljään kertaan ja tuijottelin jälleen kerran lähtöfiiliksissä laukkuja olohuoneen lattialla monta päivää. Olin varmistanut että kaikki tarvittava on mukana ja toisaalta funtsinut pääni puhki, että miten kaikki kahden ihmisen tavarat saadaan mahtumaan kyytiin. Lopulta huoli oli täysin turha, tilaa jäi ruhtinaallisesti vaikka kaikki tarpeellinen oli mukana.
Ja viimein se perjantai-ilta koitti. Lähdimme kotoa ajelemaan kohti Katajanokkaa ja Vikingin terminaalia hyvissä ajoin. Lähtölukema matkamittarissa oli kotipihassa 55 699 km. Olimme varanneet lauttaliput iltalähtöön Viking Expressille, joka kylläkin on jo yöllä Tallinnassa, mutta me lähtisimme vasta kuuden aikaan laivasta ulos. Fiilis oli korkealla, kun satamaan ajeltiin!
Laivassa luonnollisesti otettiin yömyssyt ja katseltiin iltamenoa. Bändi aloitteli soittelemaan tanssibaarissa ja ihmeteltiin sen nimeä. "No Mercy" vaikutti varsin rankalta iltaohjelmalta perus reittimatkalle Tallinnaan, mutta nimi johti harhaan. Keski-ikäisiä humppapumppusoittajia alkoi kiivetä lavalle ja viritellä soittimiaan. Meno oli ennakkofiiliksestä poiketen erittäin laadukasta ja kuuntelimme jalat vipattaen armotonta musiikkia.
Toisella meistä oli hieman kylmä, Irish Coffee auttaa.
Tarviiko tähän mitään sanoa...
Aamiaiselle Pärnuun (päivä1)
Ensimmäisen varsinaisen ajopäivän suunnitelma oli ajella niin pitkälle kuin vain aika ja kunto antaa myöten. Tavoite oli asetettu Latvian eteläosiin tai jopa Puolan puolelle. Jokainen ajopäivä alkaa kuitenkin hyvällä aamiaisella. Aikaisen herätyksen vuoksi hyppäsimme suoraan satulaan ja suuntasimme kohti Pärnua syömään kunnon aamupala.
Tallinnan satamasta lähtiessä muistelin että opastus kohti Pärnua ja Via Balticaa menee jokseenkin mutkan kautta ja sitä opastusta ei kannattaisi ehkä noudattaa, vaan mennä ennemmin navigaattorin ohjeilla. No paino sanalla pitäisi, en sitten kuitenkaan uskaltanut sen navin perässä ajella ja seurasin niitä kylttejä. Kyllähän se kierrättää, tulee varmaan 10 kilometriä lisää mittaa reitille, kun kierretään keskusta itäpuolelta jostain. Mutta perille päästiin silti, eikä siinä nyt aikaakaan kauheasti tuhrattu.
Aamiaisen jälkeen jatkettiin tylsää valtatietä aurinkoisessa säässä etelää kohti. Maat vaihtui ja kilometrejä jäi taakse. Lopulta Latvian puolella alkoi matkalaisia väsyttää niin paljon, että majapaikan etsiminen oli ajankohtaista. Bookingista katsottiin Kaunasin laitamilla edullinen ja hyvä paikka, ja suunnistettiin sitä kohti. Ikäväkseni huomasin, että se majapaikka olisi pitänyt samantien varata siitä Bookingista, eikä mennä paikan päälle kokeilemaan. Ei saatu sitä huonetta, kun ilmeisesti joku ehti juuri siinä välissä sen napata kun paikalle ajelimme. Olin vähän että voihan prse! Ei auta kuin uutta etsimään.
Otimme sitten ketjuhotellin keskustan tuntumasta, ja se kyllä toimi sitten hyvin. Pyörä parkkiin talon taakse omalle parkkipaikalle ja motoristit suihkuun.
Illalla kävelimme etsimään ruokapaikkaa ja löysimmekin mahtavan paikan, jonka fiilis oli sopivan rento ja rauhallinen. Joskus kannattaa kävellä vielä se yksi kortteli, vaikka ruokapaikkoja olisikin tarjolla!
Kevään pitkä kylmä jakso esti enimmät ajelut pitkään, kunnes Suomen Kesä ryntäsi oikein vauhdilla päälle. Toukouun helteet ja aurinko piti huolen, että kilometrejä on kertynyt kivasti Hondan mittariin. Helatorstain tienoilla minulle aukesi yllättävä mahdollisuus osallistua Panfun-porukan kanssa Baltian kierrokselle ja ajokesä saatiin 1500 km kierroksella hienosti käyntiin!
Baltian kierrosta edeltävänä viikonloppuna huomasin pyörän etuputken vuotavan öljyä pihalle. Sehän sattui sopivaan hetkeen tietty. Murphyn lakiin nojaten, jos joku voi menneä pieleen, se menee... No tulipahan opiskeltua etustefojen vaihto lennosta, ja pyörä oli onnekseni valmis reissuun ajoissa.
Baltian kierros olikin ensimmäinen matkani isossa ryhmässä. Matkaan lähti yhteensä 16 pyörää. Yksinäisen motoristin leima alkaa siis vahvasti hiipua pois 😏
Baltian tiestö oli itsessään melko mitäänsanomatonta ja tien kunto vaihteli rajusti täydestä paikka-paikan päällä helvetistä täysin tasaiseen ja virheettömään pintaan. Matkan parasta antia olikin hyvä porukka, jonka jutut jaksoivat naurattaa aamusta iltaan. Reissu valmisti myös ajomiehen hyvin tulevaan Euroopa-turnee kakkoseen, johon lähtö on edessä tuota pikaa.
Ignalinan ydinvoimala oli varsin massiivinen nähtävyys, vaikka parkkikapikkaa pidemmälle emme menneetkään.
Vilnan TV-torni
Matkaratsujen seassa, tauolla
Kohti Eurooppaa - tällä kertaa ei yksin
Viime syksystä alkanut Eurooppaturnee kakkosen suunnittelu on siis vihdoin toteutumassa oikeaksi reissuksi. Matka alkaa tänä vuonna Helsinki - Tallinna lautalta ja jatkuu Via Balticaa pitkin kyytiläisen kanssa. Matkakaveri on vaihtunut kyytiläiseksi, koska reissuun lähdössä ollut motoristikaveri ei pääsekään mukaan suunnitellusti.
Suunnitelmathan on tehty muokattaviksi ja ne vain antavat minun tapauksessa jonkin rungon tekemiselle. Edellisessä kirjoituksessani suunniteltu reitti kohti Kroatiaa pitää edelleen paikkaansa, joskin nähtävyydet voi hyvinkin muuttua matkan varrella. Fiiliksen mukaan siis mennään.
Pyörä on saanut uudet öljyt, renkaat ja matkamallisen tuulenohjaimen, jotta matkanteko olisi mahdollisimman turvallista ja mukavaa. Nyt vain odotellaan lähtöpäivää.
Uutta kumia, Misukan PR4 vaihteeksi Metzelerin sijaan
Cockpit eli kukkovarikko
Tuolla tuulenohjaimen lisäspoilerilla on merkittävän suuri vaikutus pyörteilyn vähenemiseen pään ja hartoiden seutuvilla. Erittäin kannattava sijoitus, sanoisin.
Seuraavaksi sitten reissupäivityksiä Euroturnee kakkosen merkeissä. Melkein jo jännittää!
Kesän 2017 ajokausi tuntui loppuvan liian aikaisin. Pyörän talvisäilöön laittaminen oli haikea paikka ja seuraava ajokausi tuntui olevan aivan liian kaukana. Syksy ja alkutalvi meni menneen kesän reissua fiilistellessä ja netistä muiden reissuvideoita katsellessa. Mutta niin lopulta pakkanen jäädytti ajatukset ja mopo sai rauhassa odotella peiton alla pitkän talven.
Syksyllä heitin somepilveen kuulutuksen tulevan kesän reissukumppanista. Ajattelin sitä kautta saada ajoseuraa, vaikkakaan kovin suuria en ilmoitukseltani odottanut. Ilmoitus on kuitenkin poikinut ainakin yhden kaverin matkalle mukaan ja nyt on pariin otteeseen tavattu ja viestejä vaihdeltu tulevan reissun reitistä ja tavoitteista.
Kesä-heinäkuun vaihteessa olisi tarkoitus startata mopot kohti Kroatian rannikkoa. Matka kulkee alkuun Via Balticaa pitkin Viro-Latvia-Liettua-Puola ja sieltä Slovakia-Unkari-Kroatia. Takaisinpäin tullaan todennäköisesti Slovenia-Itävalta-Tsekki-Saksa-?
Loppumatkan suunnitelma hieman avoin vielä, enkä oikeastaan sitä haluakaan lyödä vielä liian tarkkaan lukkoon. Suunnitelma kun on aina vain suunnitelma, lopulta säätila ja fiilikset määrää enemmän mihin nokka osoittaa.
Koska jotain kiinnekohtia on hyvä olla, on luonnollisesti joitakin matkan nähtävyyksiä mielessä pyörinyt. En ole koskaan itäisessä Euroopassa varsinaisesti käynyt ja siksi pelkästään sinne meneminen on jo uusi kokemus. Mutta kun nyt siitä Auschwitzin ohi ajetaan, sinne poiketaan menomatkalla. Auschwitzin jälkeen yöpyminen Oravassa ja linnaan tutustuminen on mielessä. Lisäksi Balaton-järven ohi ajelu on varmasti mielenkiintoista.
Kroatiassa Zadar ja Pula ovat todennäköisimpiä kohteita, mutta eniten odotan maalta maisemia ja aurinkoa. Minulle ajaminen kauniissa maisemissa ja pelkästään oleminen tien päällä on jo elämys itsessään. Kaunis ja erilainen arkkitehtuuri, vuoristot ja rannikot tarjoavat silmänruokaa ihan riittävästi. Toki Zadarin meriurut on varmasti mielenkiintoinen kuultavuus, jonka haluaisin nähdä (ja kuulla).
Alppien mutkateitä ei unohdeta, joten paluumatkalla Itävallan läpi on tarkoitus napsia passoja parin-kolmen päivän ajan. Graz vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta kaupungilta, johon voisi pysähtyä ihmettelemän vaikka mitä (alla taidemuseon arkkitehtuuria). Ja Tsekissä Brnon mottorirata on melko lailla ohittamaton kohde, jos/kun kerran ihan kohdalle osuu.
https://www.museum-joanneum.at/en
Mopotin tuli huollettua syksyllä valmiiksi tämän ajokauden ajeluita varten. Tässä kevätauringon alkaessa paistaa toteutin pari mielessä pyörinyttä muutosta/lisäystä matkamukavuuden parantamiseksi. Viime kesän reissulla huomasin, että takalaukun puuttuessa on melko mahdoton saada mitään tavaraa säilöön pysähdyspaikoilla. Kaikki oli kannettava mukana tai lukittava aina erikseen kiinni vaijereilla ja lukoilla. Hommasin siis pizzaboxin Hondan persauksiin. Nyt on mahdollisen matkusjankin kivempi istuskella kyydissä, kun on vähän selkänojaa.
Lusikassa 💕
Pizzalaatikon lisäksi sijoitin 160 euroa niinsanotusti persauksiini. Satulassa on nyt uusi päällinen ja hieman lisää pehmustetta. Tuleva reissu tulee sisältämään pitkiä siirtymiä alkumatkasta, joten parempi valmistautua niihin jo etukäteen.
Ennen 'Itäisen Euroopan Turneeta' on vielä paljon kilometrejä ajettavana, kunhan lumet sulaa ja lämpötila kohoaa yli 10 asteen. Ajelukelejä odotellessa fiilistelen olohuoneessa virtuaalisia matkoja.
Bremenissä vietettyjen kahden yön jälkeen oli aika siirtyä kohti Trawemunden satamaa. Finnlinesin paatti lähtee aamuyöllä kolmelta, joten aikaa päivän parin sadan kilometrin ajelulle oli runsaasti.
Laivamatkaa varatessa muuten kannattaa muistaa, että lähtöpäivä on tuon 03.00 lähtöajan takia vasta seuraavan päivän puolella. Asia jota ei ihan ensimmäisenä tule ajateltua, kun matkaa varaa..:!! Onneksi sain varauksen vaihdettua asian huomattuani ilman kustannuksia, joskin taisin joutua maksamaan hieman kalliimman hinnan lipusta, kun alun perin tein sen päivää aikaisemmalle lähdölle.
Vetelehdin Bremenissä hotellissa pitkän aamun, kunnes pakkasin kamat ja suuntasin kohti alakertaa. HIeman askarrutti pyörän saaminen hallista ulos, mutta lopulta henkilökunta oli ymmärtäväistä (tai englantia ymmärtämätöntä) ja päästivät minut hallista ilman lippua ja maksua.
Lähdin valumaan kohti Lyypekkiä. Koska luonteeni on hieman kärsimätön, en saanut aamulla tapettua aikaa kuin hieman yli 11.00 ja olin perillä Lyypekissä ajoissa iltapäivällä. Ajelin taas parkkihalliin (tällä kertaa sain nätisti lipunkin) ja järjestelin kamat lukkojen ja vaijereiden avulla suunnilleen turvallisesti paikoilleen.
Yritäpäs varastaa!! Niih!
Lyypekkihän osoittautui ihan käsittämättömän hienoksi kaupungiksi. Kaupunki on kärsinyt jonkin verran sodan pommituksissa ja on melkoinen sekameteli uutta ja vanhaa rakennusta. Minua se miellytti. Vanhimmat rakennukset ovat varmaan peräisin kaupungin perustamisen ajalta 1100 luvun puolesta välistä.
Alkuperäinen raatihuoneen sisäänkäynti vuodelta 1230. Mitä kaikkea tämä paikka on nähnytkään!!
Alkoi tulla nälkä katuja tallaillessani ja suuntasin ravintolaa kohti. Lyypekissä ei ollutkaan samaan tapaan kuin eteläisemmässä euroopassa kuppiloita joka välissä ja aukiolla. Löysin kuitenkin paikan itselleni melkoisen hienosta ravintolasta, jonka hintataso ei kuitenkaan ollut mikään kovin kova. Schnitsel vatsassa lähdin jatkamaan matkaa.
Olut kuin karamelli
Lopulta en jaksanut enää hengailla kaupungissa ja ajattelin siirtyä Trawemundeen odottelemaan laivaan siirtymistä. Satamassa ei sitten ollutkaan MITÄÄN paikkaa missä odotella laivan lähtöä ja jouduin suuntaamaan läheiselle leirintäalueelle odottelemaan. Sopivasti alkoi sataa ja pääsin sitä suojaan leirintäalueen vastaanoton terassille. Siinähän aikaa meni sitten useampi tunti nettivideoita ja somea selatessa.
Lopulta chek-in alkoi ja siiryin satamaan. Odotellessa oli kiva jutella suomalaisten motoristien kanssa ja kertoilla tarinoita matkalta puolin ja toisin.
Aurinkoinen Helsinki toivotti tervetulleeksi puuduttavan laivamatkan jälkeen. On se vaan erityinen fiilis palata kotiin matkalta!
Reissulle kertyi ajokilometrejä kaikkiaan 3833 km. Matka kulki Tukoholman, Göteborgin kautta Fredrikshavniin. Sieltä Westensee (Kiel) - Goslar - Regensburg - Lienz - Seefeld - Randensacker (Wurzburg) - Bremen - Trawemunde - Helsinki.
Vuoden 2018 reissu on jo suunnitelmissa. Jospa sitä tuuttaisi Hondan kohti Ranskan eteläosia rannikkoa pitkin ja nousisi sieltä Italian ja Itävallan alpeille... tai jotain! Maailma on auki!
